|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 4.2.2010 Turku 2011 -ohjelma sai tuekseen kuusi uutta yritystäEuroopan kulttuuripääkaupunki Turku 2011 on solminut kuusi uutta yritysyhteistyösopimusta. Mediayrityksistä uusia kumppaneita ovat MTV MEDIA, Clear Channel ja Turun Sanomat.- MTV MEDIA on innolla lähdössä mukaan tähän ainutlaatuiseen hankkeeseen, joka brändää Suomea jälleen Euroopan kartalle, toteaa yhtiön varatoimitusjohtaja Heikki Rotko. Kanavat MTV3, Sub, CANAL+ ja Radio Nova sekä ulkomainontaan erikoistunut Clear Channel tavoittavat suuren yleisön valtakunnallisesti. Turun Sanomat on puolestaan Turun seudun seuratuin media. - Kulttuuripääkaupunkivuoden monipuolinen ohjelma tarjoaa jokaiselle jotakin. Televisio on media, joka tavoittaa laajasti eri yleisöryhmät, joten MTV MEDIAn kanssa tehty sopimus on viestinnällemme hyvin keskeinen, sanoo Turku 2011 -säätiön viestintäpäällikkö Saara Malila. Saara Malila korostaa myös alueellisen viestinnän ja markkinoinnin tärkeyttä: - Iso osa ohjelmaan osallistujista tulee kuitenkin Turun seudulta, sillä vuonna 2011 Turussa tapahtuu ihan joka päivä, suurta tai pientä. Lisäksi uusia yrityskumppaneita ovat Lippupiste, Puustelli ja Muuttopalvelu Niemi. Näiden sopimusten myötä Turku 2011:n yritysyhteistyösopimusten arvo on yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa. Sivua viimeksi päivitetty 4.2.2010 11:42 ja sivu on julkaistu 4.2.2010 11:43 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||